Uutiset
Vuoden nuori yrittäjä -palkinto
Kokkolan Yrittäjät ry myöntää Vuoden Nuori Yrittäjä-palkinto ansioituneelle nuorelle yritykselle ja yrittäjälle, joka täyttää seuraavat kriteerit:
- ikä alle 35 vuotta
- yrityksen pitää olla joko yrittäjän perustama tai ostettu kokonaisuudessaan
- yrityksen toiminta on jatkunut vähintään 3 vuotta
- toiminta on kannattava ja talous hyvin hoidettu
- yrityksessä on vähintään yksi palkattu henkilö yrittäjän lisäksi.
Tänä vuonna Kokkolan yrittäjät on päättänyt myöntää Vuoden Nuori Yrittäjä -palkinnon Alfame Systems Oy:lle. Yrittäjinä Alfamessa toimivat toimitusjohtaja Kai Korpi, teknologiajohtaja Juho Muuraiskangas ja projektipäällikkö Timo Sorsamäki. Alfame Systems on onnistunut asiakaskohtaisilla sovellutuksilla, asiakasta kuunnellen ja ymmärtäen, luomaan oman paikkansa vaativalla IT-alalla. Yritys on omalla osaamisellaan ja vahvalla uskolla omaan tuotteeseensa lähtenyt onnistuneesti kilpailemaan isoja ohjelmistotaloja vastaan. Pieni ja joustava ohjelmistotalo pystyy paremmin kuuntelemaan asiakasta ja huomioimaan asiakkaan erityistarpeita.
Vuonna 2004 perustettu Alfame on voimakkaassa kasvussa oleva korkean osaamisen ohjelmistopalvelutalo. Toiminta on ollut kannattava ja kasvanut erittäin nopeasti. Kesäkuussa päättyneen tilikauden liikevaihto kasvoi 30 % ja tulos pysyi edelleen vahvasti voitollisena. Kun vastaavat isot toimistotalot ovat lähteneet supistamaan ja vähentämään henkilökuntaa ja toimintaa, on Alfame palkannut lisää henkilökuntaa. Alfame työllistää tällä hetkellä 11 henkilöä, joista 8 toimii Kokkolassa.
Alfame toteuttaa Java-pohjaista ohjelmisto- ja järjestelmäkehitystä, joko itsenäisesti tai alihankkijan roolissa. Alfame keskittyy asiakaskohtaisten sovellusten suunnitteluun ja kehittämiseen sekä asiantuntijapalveluiden tuottamiseen. Pitkä kokemus ohjelmistoliiketoiminnasta, syvä osaaminen järjestelmäkehityksen määrittely- ja suunnittelutyöhön sekä teknisiin alustoihin ovat yrityksen tärkeimmät voimavarat. Alfame tuottaa myös asiantuntijapalveluita kuten projektipäällikkö-, määrittely- ja suunnittelupalveluja sekä ohjelmistokehityspalveluja asiakkaille ja yhteistyökumppaneille. Yrityksessä on hyvä osaaminen erilaisten ohjelmistoprojektien toteuttamiseen eri tasoilla.
Yrityksen tuotantotiimi sijaitsee Kokkolassa, joka mahdollistaa sitoutuneet ja osaavat tekijät sekä korkean laatutason. Tekijät ovat rehtejä ja korkeasti koulutettuja ammattilaisia. Yrityksen vahvuus on kuunteleminen ja asiakkaiden tarpeiden ymmärtäminen, samalla tuoden esille henkilökunnan oma näkemys ja ammattitaito.
"Olemme erittäin iloisia ja kiitollisia saamastamme tunnustuksesta. Palkinto on osoitus henkilökuntamme kyvyistä tuottaa lisäarvoa asiakkaidemme hyväksi." Alfamen toimitusjohtaja Kai Korpi sanoo.
Lisätietoja:
Alfame Systems Oy
Kai Korpi, toimitusjohtaja, puh 0440 761 340
Kokkolan Yrittäjät ry
Per Nilsson, puheenjohtaja, puh 0400 269 571
